Home Rukouksia Katkeruudesta vapaaksi
Katkeruudesta vapaaksi PDF Tulosta Sähköposti

Valitusvirret 3 mukaan soveltanut Tor Spiik

 

Minä olen onneton ja masentunut Herra. Olen niin paljon kärsinyt, minua
on lyöty ja viekoiteltu ja johdatettu pilkkopimeään. Aina vaan uudelleen
on minua häpäisty ja hyljeksitty. Minua on raadeltu toisinaan verille asti ja
luuni on murskattu. Minua vastaan on rakennettu linnoituksia ja varustuksia
ja ympäröity tuskan muurilla niin että oma mieleni on linnoittautunut minua
vastaan. Olen joutunut elävänä kuolleitten joukkoon. Olen kuin kahlehdittu
omaan kurjuuteeni eikä missään näy pakotietä. Kukaan ei kuule rukouksiani,
kukaan ei vastaa minulle. Olenko Herra oman elämäni hylkäämä, vailla
mitään oikeutta olla olemassa?

Niin kuin petoeläimet vaanivat saalistaan vaanivat loukkaajat ja hylkääjät
minua. Olen eksynyt elämäni suunnasta, koska silmäni ovat sokaistuneet
näkemästä. En näe edes palavia nuolia joita suunnataan minuun ja ne
osuvat Herra – kaikki! Minuun on syötetty katkeria juuria ja olen juonut
karvasta juomaa, kun ei ole muutakaan ollut. Olen uskonut että se on
ollut minun osani.

Minut on poljettu maan tomuun ja olen joutunut jauhamaan soraa
hampaillani. Enkä enää tiedä mitä on elää rauhassa, sekin on minulta
riistetty ja toivon rippeetkin on minulta viety. Kaikki kokemani on
maustanut elämäni niin että se maistuu myrkyltä ja koinruoholta. Niin
on minua kaltoin kohdeltu. En voi unohtaa onnettomuuteni päiviä, en
saa niitä mielestäni, Herra. Auta minua. Onneksi Sinä Jumalani olet
kylvänyt siemenesi minuun ja siihen minä haluan uskoa ja turvautua.

Sinun suurta armoasi on kuitenkin se että vielä elän ja olen. Kiitos
Sinulle Herra, että laupeutesi ei koskaan lopu, eikä  se koskaan
maksa mitään. Joka aamu annat minulle uuden armon ja Sinun
uskollisuutesi minua kohtaa on suuri. Minun sieluni huutaa: ”Herra
on kaikkeni, häneen minä turvaan." Auta minua kuulemaan ja
yhtymään tuohon huutoon.

Sinä olet hyvä minulle jos panen toivoni Sinuun ja haluan oppia
etsimään Sinua. Sinä olet sanonut minulle sanassasi: ” Hyvä on
hiljaisuudessa toivoa apua Herralta. Hyvä on miehelle, että hän
kantaa iestä nuoruudessaan. Istukoon hän yksin ja vaietkoon, kun
Herra on pannut taakan hänen päälleen, painakoon suunsa tomuun
- ehkä on toivoa vielä. Kääntäköön hän poskensa lyöjäänsä kohti ja
ottakoon vastaan pilkan. Mutta Herra ei hylkää, ei hylkää iäksi.
Vaikka hän kurittaa, hän myös armahtaa, suuri on hänen laupeutensa.
Ei Herra iloitse siitä, että hän kurittaa ihmistä. Kun kaikki vangiksi
otetut murskataan jalkojen alle, kun ihmisen oikeus vääristetään
Korkeimman silmien edessä, kun langetetaan väärä tuomio - eikö
Herra sitä näe? (26-36)

Minä tiedä Herra että Sinun sanasi toteutuu ja sinun käskystäsi tulee
niin hyvä, kuin tulee myös paha. Ei minulla ole syytä valittaa Sinulle
Herra sillä tiedän että kärsin myös omien syntieni tähden. Haluan
tutkia tietäni, tekojani ja valintojani ja palata Sinun luoksesi. Kohotan
käteni ja sydämeni Taivasta kohti, Jumalan luokse kurotan toivoni.

Tunnustan Sinulle Jumalani, että olen tehnyt syntiä ja kapinoinut Sinua
vastaan siksi miten minua on väärin kohdeltu. Sen tähden olet sallinut
minun kohtaavan vaikeuksia ja olet verhoutunut pilveen jonka läpi
rukoukseni ei ole tullut. Roskatunkioksi sinä teit minut kaikkien kansojen
keskelle.

Edessäni on kauhua ja hauta, tuho kohtaa minua jatkuvasti. Elän
noidankehässä joka aina vaan syvenee. Silmäni vuotavat lakkaamatta ja
itkulleni ei ole taukoa. Näe Sinä Herra murheeni, ymmärrä tuskani ja
kuule huutoni – niin saan avun. Viholliseni pyydystivät ja ajoivat minua
takaa syyttä. He syöksivät minut kuoppaan ja kivittivät minua, peittivät
minut elämältä. Kauhu, pimeys ja häpeä tulvivat päälleni ja luulin
loppuni tullen.

Haluan tehdä Isä parannuksen. Kuule minua Herra, kun kuopan
syvyydestä huudan sinun nimeäsi. Kuule ääneni Kristus! Jumalani,
Isäni – tule pois sieltä pilven takaa, äläkä sulje korviasi tai peitä
kasvoja kun käännyn puoleesi ja anon apua ja pelastusta. Kiitos,
että voin luottaa siihen, että Sinä tulet luokseni lupaustesi mukaan,
kun huudan sinua, ja sanot: "Älä pelkää."

En halua että miekkani enää saa riehua ympäriinsä ja saada aikaan
katkeruutta ja tuhoa. Auta minua Herra vapautumaan vääryyden ja
valheen vallasta. En enää halua ajaa takaa niitä jotka minua ovat
haavoittaneet ja rikkoneet (2 Samuel 2: 26). Älä Herra enää peitä
kasvojasi minulta, äläkä määrää katkeruuden päiviä minulle
kannettavakseni nuoruuden pahojen tekojen tähden. Tunnustan ne
Sinulle Herrani ja anon sinulta armahdusta (Job 13:24-27).

Sinä näet Herra miten olen kiinni vääryyden siteissä ja katkeruuden
sappi täyttää minun koko olemukseni (Apt. 8:23). Minun kurkkuni
on ollut kuin avoin hauta ja kielelläni olen pettänyt Sinua ja läheisiäni,
kyykäärmeen myrkkyä on minulla ollut huulillani. Suuni on ollut
täynnä kirousta ja katkeruutta ja jalkani ovat aina juosseet tuottamaan
vahinkoa. Hävitystä ja kurjuutta olen levittänyt ympärilleni eikä minussa
ole ollut rauhan ajatusta. Tunnustan tämä Sinulle Herra, armahda
minua syntistä. (Room. 3:13-17)

Kristus armahtaja, opeta minua hillitsemään ja hallitsemaan suustani
lähtevät ajatukset ja sanat niin että ovat raittiita ja rakentavia, tarpeellisia
ja mieluisia niille jotka ne vastaanottavat. En halua murehduttaa Sinun
Pyhää Henkeä jonka olet antanut minulle sinetiksi lunastuksen päivään
asti. Haluan luopua kaikesta katkeruudesta ja kiivastuksesta, en halua
enää kylvää ympärilleni vihaa, herjausta tai pahuutta. (Efe 4:29-32)

Opeta mieleni ja sieluni Herra olemaan altis rauhan evankeliumille ja
levittämään sitä läheisilleni. Haluan opetella uudella tavalla olemaan
läheisilleni ystävällinen, hyväsydäminen ja anteeksiantavainen,
sellainen
kuin Sinä, Taivaallinen Isä olet minua kohtaan ollut Poikasi
Jeesuksen Kristuksen kautta. Haluan olla Sinun seuraajasi – rakas lapsesi
jota Sinä rakastat. Haluan oppia olemaan Sinun tuoksui läheisilleni ja
vaeltaa rakkaudessa (Efe. 4:29-32).

Haluan pyrkiä rauhaan kaikkien kanssa jotta saan nähdä Sinut Herra, enkä
halua jäädä osattomaksi Sinun armostasi, koska olen antanut katkeruuden
juuren kasvaa sisimpääni ja ottaa vallan elämästäni ja siksi olen saastuttanut
monia lähelläni. En halua olla haureellinen enkä epäpyhä niin kuin Eesau,
joka yhdestä ateriasta möi esikoisoikeutensa(Hepr. 12:14-16).

Armahda minua syntistä Herra,
auta vapaaksi vääristä malleista
ja valheista joiden vuoksi olen

elänyt harhassa ja kotini on ollut
kylmä ja yksinäinen – kuin hauta.


Kiitos että Sinä voi minut vapautta!

Luovutan tahtoni ja elämäni Sinulle.

Amen

Viimeksi päivitetty 27.01.2011 07:16
 

Yhteistyö / tukijat

Nämä yhtiöt ja yhteisöt tukevat toimintaamme:
PEDATERA OY
Terapiapalvelut: psykoterapia, perheterapia, avopalvelut mielenterveyskuntoutujille Konsultoivat palvelut: Työnohjaus, konsultaatio, psyykkinen valmennus, koulutus
Samaria Group
Me Samariassa rakennamme toiminnasta hyvinvointia. Haluamme tehdä työtä ihmisten kanssa. Tätä tarkoitusta varten ovat syntyneet Samarian eri työmuodot. Tervetuloa tutustumaan. Olitpa avun tarvitsija, työmme tukija tai yhteistyökumppani, olemme täällä sinua varten!
One Way Mission
OWM on tunnustustenvälinen organisaatio, joka sitoutuu opetuksessaan ja toiminnassaan voimakkaasti Kristus-keskeisyyteen. One Way (Yksi Tie) on kansainvälisesti tunnettu käsite, joka viittaa Kristukseen. Jeesus sanoi: "Minä olen tie".
Karkun evankelinen opisto
Karkun evankelinen opisto
Päivä Osakeyhtiö
Kirjojen ja musiikin kustannysyhtiö.
EFO
Evangeliska Folkhögskolan
Karl-Magnus Spiik Ky
Koulutusta, konsultointia ja valmennusta vuodesta 1981.
Kauneushoitola Karpalo
Anna aikaa itsellesi!